Digio: viimeiset 4kk jäljellä
Kolmevuotinen projekti on tulossa loppuunsa neljän kuukauden kuluttua 😯. Tämä aika on kulunut silmänräpäyksessä! Nyt haluan käydä läpi mitä olemme saavuttaneet tähän mennessä ja mitä on vielä tulossa👀. Vaikka hanke on tulossa loppuunsa, meillä on loppukiri meneillään ja syksyllä on tulossa vielä kaikenlaista, joten kannattaa pysyä kuulolla.
Oppimamme
Kyllä, myös kouluttajat ovat päässeet oppimaan tämän hankkeen aikana 😅. Olemme kehittäneet koulutussarjojen käytäntöjä koko hankkeen ajan, ja samalla perehtyneet uusiin digitrendeihin ja työkalujen ominaisuuksiin. Näin voimme tarjota osallistujille mahdollisimman ajankohtaista tietoa.
Olemme myös erittäin kiitollisia kaikesta palautteesta, jota olemme saaneet hankkeen ja koulutussarjojen aikana. Luemme kaikki palautteet ja kehitämme toimintaamme niiden pohjalta. Kehitysehdotusten lisäksi myös positiivinen palaute lämmittää koko tiimiä 🥰.
Palautteissa on arvostettu erityisesti sitä, että koulutussarjojen avulla on voinut tutustua nopeasti erilaisiin mahdollisuuksiin matalalla kynnyksellä ja ilman maksullisiin koulutuksiin sitoutumista. Lisäksi olemme saaneet myös paljon kiitosta kouluttajistamme, ja tällaiset palautteet ilahduttavat aina koko tiimiä!
Koulutussarjat
Haluan kiittää kaikkia koulutussarjoihimme osallistuneita! Näiden kolmen vuoden aikana olemme järjestäneet 16 koulutussarjaa, jotka ovat koostuneet yhteensä 85 koulutuksesta.
Kerrataan vielä tämän vuoden viimeiset koulutussarjat:
Visuaalinen sisällöntuotanto 2.0 -koulutussarja on jatkoa edelliselle samannimiselle koulutussarjalle, koska ensimmäisestä pidettiin niin paljon. Tämän vuoden koulutussarjassa tutuksi tulivat Canva, Affinity, CapCut ja Genially sekä tietenkin sisällöntuotannon prosessit ja käytännöt.
Kohti tuloksellista asiakastiedon hallintaa -koulutussarjassa syvennyttiin asiakastiedon hallintaan ja siihen, miten sitä voidaan hyödyntää liiketoiminnan tukena. Sarjassa tutustuimme syvällisemmin Pipedrive CRM-järjestelmään sekä HubSpotin ilmaisversion keskeisimpiin toimintoihin. Tässä koulutussarjassa painottuivat CRM:n konkreettinen käyttöönotto ja tekeminen esimerkkidatan avulla.
Viimeisimpänä järjestettiin Johda arkea, älä kuormitusta -koulutussarja, jossa keskityttiin oman työn johtamiseen, jotta työ pysyisi mielekkäänä ja hyvinvointia tukevana. Koulutussarjan aikana annettiin käytännön esimerkkejä siihen, miten voit muovata työtapoja ja omaa ajattelua niin, että työ toimii paremmin muuttuvassa arjessa.
Lukuja Digiosta
Olemme iloisia siitä, kuinka moni on löytänyt toimintamme. Ilmoittautujia on ollut yhteensä 727, ja he ovat edustaneet 613:a eri organisaatiota ja 19:ää maakuntaa. Koska kohderyhmäämme kuuluvat mikro- ja pk-yritykset, sekä yhdistykset, mukaan on mahtunut hieno määrä erilaisia yrityksiä ympäri Suomea.
Ilmoittautuneista 270 on täyttänyt EURA-lomakkeen ja osallistunut vähintään kahteen koulutukseen. Kiitos myös teille 47 osallistujalle, jotka olette olleet mukana useammassa koulutussarjassa.
Digio on valtakunnallinen hanke, joten mahtavaa, että olemme saaneet teitä ympäri Suomea!
Tulevaa
Vaikka meillä on yhteistä aikaa jäljellä enää neljä kuukautta, blogit jatkuvat loppuun saakka. Lisäksi julkaisemme kaksi digiopasta: Digitaidoilla työhyvinvointia ja Myynnin ja markkinoinnin digitaaliset mahdollisuudet.
Oppaissa pääset perehtymään sekä digitaalisten työkalujen mahdollisuuksiin työhyvinvoinnin tukena että myynnin ja markkinoinnin kehittämisessä. Oppaissa käydään läpi myös samoja digityökaluja ja niiden ominaisuuksia, joihin olemme koulutuksissa perehtyneet. Jos et ole päässyt osallistumaan koulutuksiin, oppaista saat tiivistetysti tietoa koulutuksissa käsitellyistä aiheista.
Oppaita on tarkoitus lukea pikkuhiljaa, kun haluat oppia uuden taidon tai oppia jostain työkalusta perusteita. Voit aina palata oppaaseen ja käydä itseä kiinnostavia aiheita lävitse, samalla periaatteella kuin koulutussarjoissakin pystyit liittymään itseäsi kiinnostaviin koulutuksiin.
Nämä digioppaat ovat valmiita tuota pikaa ja pääset niitä selailemaan meidän verkkosivuiltamme.
Jos lukeminen ei ole sun juttu (ihmettelen, miksi luet tätä blogia 😜) niin meillä on tulossa myös kuusijaksoinen podcast! Podcastia juontaa oma asiantuntijamme Marika Säisä, ja jokaisessa jaksossa vierailee eri asiantuntija. Vieraat tarkastelevat vaihtuvia aiheita kuten, digitalisaatiota, työhyvinvointia, markkinointia ja myyntiä oman uransa ja asiantuntemuksensa kautta. Podcastien julkaisusta kuulet myöhemmin lisää, joten pidä Digio seurannassa.
Kiitos
kaikille tähänastisesta matkasta ja yhteisistä saavutuksista! Emme olisi päässeet tänne ilman teitä ja palautteita, joita olemme saaneet hankkeen aikana.
Syksy on täynnä uusia julkaisuja, ja pääset lukemaan blogejamme, oppaitamme ja työkalusalkkua myös hankkeen päättymisen jälkeen. Älkää siis vielä karatko, vaan pitäkää Digio seurannassa. Toivottavasti löydät sivuiltamme ajankohtaista ja hyödyllistä sisältöä vielä piiitkäään hankkeen jälkeen.
Emma Lindqvist
Digion hankeassistentti
Turun ammattikorkeakoulu